Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

10.08.2016 Askolan hiidenkirnut

Loppukesäinen keskiviikkoilta oli vierailullemme suosiollinen. Osallistujia oli yhteensä 16, joista jäsenistöä 13 henkilöä - osallistumisprosentti oli 29,55%. Presidentti Ismo piti pohjustuspuheen parkkipaikalla, josta lähdimme patikoimaan kohti varsinaisia hiidenkirnuja. Kirnuista suurimmalla "Jättiläisen Kuhnepytyn" kohdalla pysähdyimme kuulemaan lisätietoja kirnujen syntyhistoriasta sekä löytämisestä.

Kaikki selvisivät matkasta kunnialla, vaikka maasto oli ajoittain melko haastavaa korkeuserojen vuoksi. Klubin kauden ensimmäinen "kokous" oli onnistunut, kaikille jäi vaikuttavia muistoja - ja ahkerimmille myös hyvät sienet kotiin vietäviksi ja pannulle tirisemään... Katso kokouksen kuvat "Kuvapankista".

 

17.08.2016 Rotary kauden 2016-2017 toimintasuunnitelman esittely. Kotisivujen hyödyntämisen opastus.

Kauden toiseen kokoukseen osallistui jo lähes puolet jäsenistä osallistumisprosentin ollessa 46,51%. Kokouksessa Presidentti Ismo esitteli alkaneen toimikauden suunnitelmaa jäsenistölle Pihvi-Majalla. Ennakkotiedoista poiketen kotisivujen käyttöön opastus jäi pois sihteerin työmatkan vuoksi, tähän palataan pikaisesti.

 

24.08.2016 

Kokouksen osallistumisprosentti oli 51,16%, toistaiseksi korkein tällä kaudella. Illan mielenkiinoisesta esitelmästä vastasivat Niklas Carlstedt sekä Erik Herlevi, jotka kertoivat omista matkoistaan Huippuvuorille. Niklas oli käynyt tutustumassa mm. kaivostoimintaan sekä koiravaljakkoajelulla jäätiköllä. Erik puolestaan kertoi rautujen kalastusmatkastaan Huippuvuorille.

Vetcaren Jukka Jyräsalo osallistui kokoukseen Kalevi Heinosen vieraana. Nuorisovaihdosta vastaavan Anna Helinin mukana kokoukseen osallistui hiljattain Suomeen saapunut kanadalainen vaihto-oppilaamme Oliver Charrot, sekä pian maailmalle lähtevä vaihto-oppilaamme Hilla Ruottinen.

 

31.08.2016 Ei kokousta => Torstaina 01.09.2016 Kesäteatteri, lisätietoja "Uutiset" sivuilla.